Kaikki meistä paiskivat kovasti töitä, mutta meillä on myös omat elämämme ja mielenkiinnon kohteemme. Muiden auttaminen kuuluu niihin. Joten kun työntekijämme haluaa tehdä tai antaa jotakin yhteiseksi hyväksi, kannustamme heitä siihen hyvin käytännöllisellä tavalla eli erityisen tukiohjelman kautta.
Me Nissanilla emme koskaan unohda, kuinka onnekkaita olemme. Siksi tiedämme, miten tärkeää on antaa jotakin ”takaisin”.
Käynnistimme vuonna 1996 Japanissa ohjelman, joka tukee rahallisesti Nissanin työntekijöiden osallistumista vapaaehtoistyöhön. Teemme myös lahjoituksia työntekijöidemme toivomiin hyväntekeväisyyskohteisiin ja tuemme suoraan vapaaehtoistyötä rahallisesti ja tarvikkeiden muodossa.
Maanjäristyksiä, pyörremyrskyjä, tulvia ja tsunameja… Näyttää siltä, että ilmasto on epävakaampi ja ennalta-arvaamattomampi vuosi vuodelta. Katastrofin sattuessa työntekijöidemme keskuudessa alkaa kuitenkin välittömästi varojen keräys uhrien hyväksi.
Vedämme kaikki yhtä köyttä huonoina aikoina. Se on vähintä, mitä voimme tehdä.