Renault-Nissan -allianssi aloittaa litiuminoakkujen valmistuksen Portugalissa
Renaultin CACIA:n (Companhia Aveirense de Componentes para a Indústria
Automóvel) tehdasalueella Aveirossa.
Nissan vahvisti viime heinäkuussa investointisuunnitelmansa uudelle tuotantolaitokselle, jossa
valmistettaisiin akkuja Renault-Nissan -allianssin sähköautoille. Allianssi on päättänyt aloittaa
tuotantolaitoksen rakennustyöt Lissabonista 250 kilometriä pohjoiseen sijaitsevalla alueella
vuonna 2010. Tuotanto käynnistyy vuonna 2012, ja tehtaan tuotantokapasiteetti on
50 000 akkua vuodessa.
– Portugali on saavuttanut johtoaseman uusiutuvan energian käytössä, ja maa tavoittelee nyt
sähköautoilun uudisraivaajan asemaa kehitellessään koko maan kattavaa sähköautojen
latausverkostoa. Renault-Nissan -allianssin akkutehdas tulee vahvistamaan Portugalin asemaa
sähköautojen komponenttien ja ratkaisujen tutkimus-, tuotanto- ja testauspaikkana, kertoi
Portugalin pääministeri Jose Socrates.
– Olemme jo pitkään ihailleet Portugalin hallituksen tulevaisuuteen katsovaa ja proaktiivista
suhtautumista massamyyntiin tarkoitettuja päästöttömiä autoja kohtaan. Sekä Portugali että
allianssi tulevat molemmat hyötymään tulevasta investoinnistamme Renaultin CACIA
tehdasalueelle, kommentoi allianssin pääjohtaja Carlos Ghosn.
Portugalin kanssa solmitun sopimuksen mukaan Nissan investoi yli 160 miljoonaa euroa
uuteen tuotantolaitokseensa ja luo 200 uutta työpaikkaa. Tämä investointi on jatkoa
marraskuussa 2008 julkaistulle Portugalin ja Renault-Nissan -allianssin väliselle yhteistyölle,
jonka tavoitteena on päästöttömään liikenteeseen tähtäävän suunnitelman käyttöönotto
vuodesta 2010 alkaen. Suunnitelman mukaan allianssi aloittaa sähköautojen toimitukset
Portugaliin tammikuussa 2011 ja Portugalin hallitus perustaa seuraavan kahden vuoden
aikana laajan, 1 300 latauspistettä käsittävän latausverkoston ympäri maata.
– Renault ja Nissan erottuvat maailman muista autonvalmistajista, koska ne ovat luoneet
strategian myös akkutehdasverkoston luomiseksi. Portugali liittyy kasvavaan joukkoon maita,
jotka ovat sitoutuneet edistämään päästöttömien autojen yleistymistä merkittävin
panostuksin, kertoi allianssin päästöttömästä liiketoiminnasta vastaava johtaja Hideaki
Watanabe.
Renault-Nissan-allianssi – tuotantomäärällä mitattuna maailman kolmanneksi suurin
autoalan ryhmittymä – pyrkii maailman johtavaksi päästöttömien autojen valmistajaksi.
Vuoden 2010 loppupuolella Yhdesvalloissa ja Japanissa myyntiin tuleva Nissan LEAF on yksi
seitsemästä Renault-, Nissan- ja Infiniti-merkkien alla masssamarkkinoitavasta
sähköautomallista. Allianssi on vahvistanut akkutuotannon aloittamisen Portugalin lisäksi
myös Ranskassa, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.