Nissan, shift the way you move.

Get Adobe Flash player



YHITIÖ

UUTISET

SEINÄJOKELAINEN KÄYTTÖAUTO OY SUOMEN PARAS NISSAN-PAKETTIAUTOJEN JÄLLEENMYYJÄ 30.04.2009 08:00:00 - Uutiset

Käyttöauto Oy on palkittu Suomen parhaana Nissan-pakettiautojen myyjänä
vuonna 2008. Vuosittain jaettavan kunnianosoituksen vastaanotti Hämeenlinnan
Vanajanlinnassa pidetyssä tilaisuudessa toimitusjohtaja Jyrki Viitala.

 
- Tämä on mukava tunnustus. Yrityksemme arvoihin kuuluvat mm. halu menestyä
yhdessä ja sitoutuminen. Molemmat näistä pätevät myös Nissan-jälleenmyyntiimme.
Uskon, että palkinto saatiin hyvän ja motivoituneen myyntihenkilöstön ansiosta, vastasi
Viitala kysymykseen menestyksen salaisuudesta.
 
Nissan perusteli valintaansa Suomen parhaasta pakettiautojälleenmyyjästään sanoin:
”Yhteistyö Käyttöauto Oy on kanssa pakettiautomyynnissä on ollut vahvaa, ja yritys
todella ymmärtää ja osaa myymänsä tuotteet."
 
Käyttöauton myyntipäällikkö Markus Rantala valittiin lisäksi Suomen parhaaksi Nissan-
myyntipäälliköksi. Häntä luonnehdittiin mm. päättäväiseksi, innovatiiviseksi ja
määrätietoiseksi - todelliseksi kauppamieheksi.
 
Automaahantuoja Nissan valitsee ja palkitsee vuosittain parhaita jälleenmyyjiään eri
kategorioissa asettamiensa kriteereiden mukaisesti. Tuottavimmat ja parhaimpiin tuloksiin
asiakapalvelussaan yltäneet jälleenmyyjät palkitaan erityisessä Nissan Drive -
tapahtumassa.  
 
- Nissanin strategian yksi tärkeimmistä osa-alueista on laatu - niin kaikessa
toiminnassamme kuin tuotteissammekin. Panostamme voimakkaasti
jälleenmyyjäverkostomme laatuun ja tätä kautta muista kilpailijoista erottuvaan
asiakaspalveluun, kertoo Nissan Nordic Europe Oy:n Suomen maajohtaja Antti Jokela.
 
Nissan Drive on Nissan-jälleenmyyjien ohjelma, jonka ydinosa-alueita ovat asiakaspalvelu,
myynti, huoltomarkkinointi sekä yrityksen kannattavuus. Ohjelmaan kuuluvat kaikki
Nissan-jälleenmyyjät ympäri mailmaa, ja se on perustettu kannustamaan ja innostamaan
jälleenmyyjiä parantamaan jatkuvasti omaa toimintaansa.  
 
***
Nissan on yksi maailman suurimmista ja tuottavimmista autoalan yrityksistä. Sen viime tilikauden
maailmanlaajuinen myynti oli noin 3 675 000 ajoneuvoa. Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 220 000
henkilöä.
 
Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa,
Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 180 työntekijää, ja sen pääkonttori
sijaitsee Espoon Keilaniemessä.
 
Käyttöauto Oy on perinteikäs suomalainen perheyhtiö, joka edustaa noin 20 automerkkiä 10 toimipisteessään
Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Käyttöautolla on Nissan myynti- ja huoltopisteitä Seinäjoella,
Alavudella ja Alajärvellä sekä 1.4. 2009 lähtien myös Kokkolassa.

Lisätietoja:
Käyttöauto Oy, toimitusjohtaja Jyrki Viitala, jyrki.viitala@kayttoauto.fi, puh. 0500 263 878
 
Nissan Nordic Europe Oy - SUOMI, viestintäpäällikkö Stana Porvali, sporvali@nissan-
europe.com
, puh. 010 770 5162

NISSAN-TIETOA