Nissan on palkinnut vuoden 2008 Suomen parhaita jälleenmyyjiään
suhteutettuna niiden kappalemääräiseen automyyntiinsä: eri kategorioiden
voittajiksi nimettiin karkkilalainen Auto-Kehä Oy, mikkeliläinen Karikon Autotalo
ja Kuusamon Pörhön Autoliike. Lisäksi Auto-Kehä valittiin Suomen parhaaksi
Nissan-jälleenmyyjäksi.
- Olemme otettuja valinnasta parhaaksi Nissan-jälleenmyyjäksi Suomessa. Meillä on pitkät
perinteet Nissanin kanssa ja haluamme jatkaa hyvää yhteistyötä jatkossakin parhaalla
mahdollisella tavalla, kommentoi Auto-Kehän toimitusjohtaja Olli Liljegren tunnustusta
Hämeenlinnan Vanajanlinnassa pidetyssä tilaisuudessa.
Automaahantuoja Nissan palkitsee vuosittain Nissan Drive -tunnustuksilla suhteutettuna
liikkeen myyntivolyymiluokkaan jälleenmyyjiään, joiden toiminta on ollut poikkeuksellisen
korkealaatuista. Arviointikriteereitä ovat muun muassa asiakastyytyväisyys,
yritystoiminnan kannattavuus, myyntivolyymi, visuaalinen identiteetti ja bränditunnettuus.
Ohjelmaan kuuluvat kaikki Nissan-jälleenmyyjät ympäri mailmaa, ja se on perustettu
kannustamaan ja innostamaan jälleenmyyjiä parantamaan jatkuvasti omaa toimintaansa.
- Palkitut jälleenmyyjät ovat ansainneet paikkansa panostettuaan pitkään ja vahvasti
asiakastyytyväisyyden kehittämiseen ja työ jatkuu edelleen, kertoo Nissan Nordic Europe
Oy:n Suomen maajohtaja Antti Jokela palkintoperusteista.
Auto-Kehälle Nissan Drive -tunnustuksia on osunut kohdalle ennenkin - eikä sattumalta.
Yritys palkittiin Nissanin maailman parhaiden jälleenmyyjien joukossa ensimmäisenä
pohjoismaalaisena jälleenmyyjänä jo 2007.
- Laadukas toiminta on avain luottamuksellisiin asiakassuhteisiin. Tyytyväinen ja
pitkäaikainen asiakas on Auto-Kehän tärkein arvo ja siksi panostus myös sertifioituun
laatu- ja ympäristöjärjestelmään on katsottu välttämättömäksi. Pyrimme parantamaan
toimintaamme jatkuvasti, jotta asiakastyytyväisyytemme pysyisi mahdollisimman
korkealla ja laatupoikkeamat saataisiin ennaltaehkäistyä, kertoo Liljegren.
Suomen parhaaksi Nissan-jälleenmyyjäksi valittu Auto-Kehä kilpailee parhaan
pohjoismaisen Nissan-jälleenmyyjän tittelistä mm. ruotsalaisen Landrins Bil i Avestan
kanssa.
***
Nissan on yksi maailman suurimmista ja tuottavimmista autoalan yrityksistä. Sen
viime tilikauden maailmanlaajuinen myynti oli noin 3 675 000 ajoneuvoa. Yhtiön
palveluksessa työskentelee noin 220 000 henkilöä.
Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii
Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Yrityksellä on noin 180 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä.
Lisätietoja: Nissan Nordic Europe Oy - SUOMI, viestintäpäällikkö Stana Porvali,
sporvali@nissan-europe.com, puh. 010 770 5162