Pitkäaikainen Nissan-jälleenmyyjä Käyttöauto Oy on saanut laajan rakennushankkeensa päätökseen Kokkolan Heinolassa. Täyden palvelun autotalon hulppeat uudet toimitilat vihitään virallisesti käyttöön 9.-10.1.2010. Ensimmäinen Nissan-viikonloppunäyttely järjestetään seuraavalla viikolla 15.-17.1.2010.
- Olemme erittäin tyytyväisiä Käyttöauton tekemään merkittävään investointiin. Se vahvistaa entisestään Käyttöauton ja sen Nissan-myynnin asemaa alueen automarkkinoiden eturivin toimijoina, toteaa Nissanin Suomen maajohtaja Antti Jokela.
Kokkolan Mestarintiellä sijaitseva yli 7 000 neliömetrin uudisrakennus on näyttävä paitsi kokonsa puolesta myös arkkitehtuurillisesti. Kokonaisuuden on suunnitellut arkkitehti Antti Talvitie, jonka kynänjälki näkyy myös Käyttöauton Vaasan kuorma-autokeskuksessa.
- Käyttöauton Kokkolan toimipisteen entiset toimitilat olivat alle 1 500 neliötä, joten saamme käyttöömme reilusti lisää tilaa. Autokaupan viimevuotinen notkahdus ei vaikuttanut juurikaan suunnitelmiimme, sillä haluamme jatkossakin olla autokaupan pitkän matkan kulkija. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti entistä asiakalähtöisemmäksi, mikä näkyy Kokkolan uudessa toimitalosamme esimerkiksi siten, että saman katon alta löytyy automyynnin lisäksi huolto, maalaamo ja kolarikorjaus. Lisäksi kiinteistössämme palvelevat katsastusasema, lounasravintola, parturikampaamo ja polttoaineen jakelupiste, kertoo Käyttöauton toimitusjohtaja Jyrki Viitala.
Käyttöauto Oy on toiminut Nissan-henkilöautojen ja -pakettiautojen jälleenmyyjänä vuodesta 1970.
- Nissan-huolto- ja myyntiverkosto kehittyy jatkuvasti. Tästä hyviä esimerkkejä ovat Käyttöauton ja useiden muidenkin Nissan-jälleenmyyjien hiljattain avatut uudet toimitilat. Vuoden alusta olemme saaneet verkostoomme myös uuden jäsenen, kun MetroAuto aloitti Nissan-kauppansa, kertoo Antti Jokela.
Nissan Euroopassa
Nissan työllistää noin 12 400 henkilöä Euroopassa design-, tutkimus- ja kehitys-, tuotanto-, logistiikka- sekä myynti- ja markkinointitoiminnoissa. Tilivuonna 2008 yhtiö myi Länsi- ja Itä-Euroopan 40 markkina-alueella, Venäjä mukaan lukien, yli 530 000 ajoneuvoa. Lisäksi yhtiö tuotti Espanjan ja Iso-Britannian tehtaillaan lähes 450 000 autoa. Lisätietoja: www.nissaneurope-newsbureau.com
Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 180 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä.
Käyttöauto Oy on perinteikäs perheyhtiö, joka toimii monimerkkiautokauppana Kokkolan lisäksi Alajärvellä, Alavudella, Jyväskylässä, Kauhajoella, Närpiössä, Seinäjoella, Tampereella ja Vaasassa. Yritys myy vuosittain noin 10 000 autoa, joista noin 4 000 autoa uutena. Käyttöauto työllistää noin 400 henkilöä.
Katso myös: www.nissan.fi -> Nissan-tietoa -> Yhtiö -> Viimeisimmät uutiset ja lehdistötiedotteet -> Lehdistötiedote 4.12.2009: NISSAN-JÄLLEENMYYJÄVERKOSTO INVESTOI NÄYTTÄVÄSTI