Nissanin keskikokoiset crossover-mallit Qashqai ja Qashqai+2 uusiutuvat keväällä 2010. Uudistuksia on tehty etenkin autojen muotoiluun, jotka ovat edesauttaneet päästötasojen pienentämisessä. Uudistusten tavoitteena on entisestään vahvistaa mallien asemaa Euroopassa luokkansa johtavana vaihtoehtona perinteisille viistoperäautoille. Asiakastoimitukset alkavat Suomessa maaliskuussa.
- Qashqai on ollut huikea myyntimenestys, ja se on lyönyt kaikki myyntiennusteemme. Qashqai+2 taas on muihin crossovereihin verrattuna ylivoimainen perinteisten farmarimallien haastajanä. Odotamme uusilta malleilta paljon Suomessa, kertoo Nissanin maajohtaja Antti Jokela.
Qashqain ja Qashqai+2:n näkyvimmät ulkoiset muutokset ovat täysin uudistuneet konepelti, etupuskuri,
lokasuojat, etumaski ja etuvalot. Etuosan uuden muotoilun lisäksi auton koriin on tehty aerodynaamisia
ominaisuuksia parantavia muutoksia, joiden ansiosta niiden ilmanvastuskerroin on pudonnut 0,34:stä 0,33:een. Ilmanvastuksen pienentämiseksi myös takavalojen linssiratkaisua on uudistettu. Takavaloissa peruutus- ja suuntamerkkivalojen sisältävä yläosa on nyt kirkas, jarru- ja ajovalojen sisältävä alaosa taas punainen. Jarru- ja perävalot toimivat uudistuneissa Qashqai- ja Qashqai+2-malleissa 12 LED -valoilla näkyvyyden parantamiseksi.
Molempiin autoihin on valittavana kaksi uutta koriväriä: Magnetic Red ja Titanium Grey. Väreillä alutaan
täydentää uuden muotoilun tuomaa hienostuneisuutta. Päivityksen yhteydessä esitellään myös kaksi uutta
viisipuolaista kevytmetallivannemallia, joista toinen on 16- ja toinen 17-tuumainen.
Sisätilojen äkyvimmät uudistukset ovat näytöissä, verhoilussa ja säilytyslokeroissa. Qashqain ja Qashqai+2:n mittaristojen ja ajotietokoneen luettavuutta ja selkeyttä on parannettu.
- Ajotietokone näyttää nyt esimerkiksi nopeudenrajoittimen asetukset. Nopeudenrajoittimen käyttö taas yleensä lisää liikenneturvallisuutta, kun vauhti ei ylitä sille asetettua maksiminopeutta. Samalla kuljettaja voi nauttia pienemmistä polttoainekuluista, Jokela toteaa.
Sisätilojen uutena verhoiluvaihtoehtona on vaaleanharmaa nahkaverhoilu, johon yhdistyvät musta ovien yläosien verhoilu ja kojelauta. Yhdessä vaaleanharmaan matkustamon alaosan kanssa sisätilojen ilmapiiristä muodostuu valoisa ja lämmin. Sisätilojen etujalkatilan alaosaan on myös lisätty valaistus.
Uudistuneissa malleissa sisätiloihin on lisätty käteviä säilytystiloja pientavaroille. Esimerkiksi matkapuhelinta tai kannettaa mediasoitinta voi kuljettaa keskikonsolin alaosan lokerossa ja ysäköintilippua tai avaimia etuistuinten väliin sijoitetussa säilytyslokerossa (vain etuvetoisissa autoissa).
Yleistä matkustusmukavuutta lisäävät pienentyneet melu- ja tärinätasot. Rintapellin äänieristystä on parannettu monikerroksisella vaimennusmateriaalilla, ja autoihin on asennettu akustisesti vaimennettu tuulilasi. Ajoviimasta syntyvää melua A-pilarin ympärillä taas on vähennetty uudella ikkunoiden iivisteratkaisulla.
Uusien Qashqai- ja Qashqai+2-mallien jousituksiin on tehty pieniä, mutta merkittäviä muutoksia, joilla
ajomukavuus ja alustan reagointi paranevat entisestään.
Nissan esittelee uudistusten myötä Pure Drive 129 g -malliversion. Nimi viittaa Qashqain alentuneisiin
hiilidioksinipäästöihin 137:stä 129:ään grammaan per kilometri. Päästöjä vähentävät auton painon lasku,
aerodynaamiset pölykapselit, sumuvalojen kiinnityspaikkojen kannet, vierintävastukseltaan alhaiset renkaat ja pidennetyt välitykset.
Taustatietoa Qashqaista
Qashqain myynti alkoi Suomessa maaliskuussa 2007 ja Qashqai+2:n lokakuussa 2008. Tähän mennessä näitä oman luokkansa myydyimpiä autoja on rekisteröity maassamme jo yli 6 000 kappaletta. Kaiken kaikkiaan Qashqaita ja Qashqai+2:a on myyty Euroopassa jo noin 500 000 kappaletta.
Euroopassa yli 80 prosenttia Qashqaiden ostajista on ollut uusia Nissan-asiakkaita. Qashqaissa heihin on vedonnut erityisesti viistoperäisen mallin dynaaminen ajettavuus yhdistettynä kompaktin katumaasturin jämäkkyyteen. Qashqaiden uusien päivitysten odotetaan entisestään vahvistavan Nissan-crossovereiden suosiota Euroopassa.
– Kun Qashqai lanseerattiin Euroopassa vuonna 2007, luotimme siihen, että asiakkaat kokevat mallin
varteenotettavaksi vaihtoehdoksi perinteisille viistoperille tai kompakteille katumaastureille. Odottamattoman suuren kysynnän vuoksi lisäsimme tuotantoa, eikä tuo kysyntä näytä heikentyvän nytkään. Qashqailla on ollut keskeinen merkitys Nissanin aseman vahvistamisessa innovatiivisena automerkkinä Euroopan markkinoilla. Qashqaiden uudistukset tekevät malleista vielä entistäkin houkuttelevamman, ja uskomme, että mallit tuovat Nissanille edelleen uusia asiakkaita, kertoo Nissan Euroopan myynti- ja markkinointijohtaja Simon Thomas.